Tämä artikkeli on vieraskynä kirjoitus, jonka on kirjoittanut Outi Lempa
Keskiajaksi kutsutaan aikaa, joka ulottuu 400-luvulta 1500-luvulle asti. Keskiaika on suoraa jatkumoa antiikin ajasta, josta kerroin viime kerralla. Antiikin aika loppui suuren ja mahtavan Rooman valtakunnan tuhoon. Keskiajassa oleellinen asia on se, että historian painopiste siirtyi idästä länteen ja että kristillinen kirkko vaikutti todella vahvasti aivan kaikkeen. Keskiajan historia onkin länsimaisuuden ja kristinuskon siivittämää historiaa. Keskiajan kulttuuri-ilmapiiri oli varsin erilainen verrattuna Lähi-Itään tai muinaiseen Kreikkaan. Puhutaan myös pimeästä keskiajasta. Siksi myös kosmetiikka ja kaunistautumisrituaalit poikkesivat hyvinkin paljon aikaisemmasta. Tässä jaksossa kerron, miten ihmiset vaalivat kauneuttaan keskellä pimeää keskiaikaa.
Keskiaikaa hallitsivat valtaa pitävät aateliset, kirkko sekä kasvava kauppiassääty eli porvarit. Hallitseva asema kaikessa tapoihin liittyvässä oli ehdottomasti kirkolla. Kirkko saneli, mikä oli sopivaa ja mikä ei.
Keskiajan kauneusihanteet olivat paljolti vain säätyläisten tapoja. Työtä tekevän kansan eli rahvaan ei juurikaan sopinut kaunistautua. Kirkon mielestä oli suorastaan röyhkeää yrittää näyttää säätyään korkeammalta. Työläisnaisten piti peittää hiuksensa ja vartalonsa häveliäisyyssyistä. Tämä tapa jatkui Suomenkin maaseuduilla vielä pitkälle 1900-luvun puoliväliin asti, ehkä paikoitellen pidempäänkin.
Säätyläisten parissa kaunistautuminen kuului asiaan, vaikka se ei suoranaisesti ollutkaan ihan hyväksyttävää. Myös miehet olivat kovin huolissaan ulkonäöstään. Etenkin vanhenemista pelättiin. Siksi miehet antoivat värjätä hiuksiaan säännöllisesti. Yhtään harmaata hiusta ei saanut näkyä. Tosin kaunistautumista pidettiin miesten parissa turhamaisuutena ja sitä toteutettiinkin usein salaa.
Kauneushoidot eivät olleet niin syntisiä ja turhamaisia, jos ne naamioitiin sairauden hoidoksi. Siksi kosmetiikan ja lääketieteen ero tuolloin oli häilyvä. Lääkärit joutuivatkin usein kehittämään potilailleen mitä oudoimpia nuorentavia hoitoja.
Kaljuuntumiseen on aina yritetty vaikuttaa. Keskiajalla kaljuuntumista ehkäisevät hoidot olivat usein tappavia. Surullinen tarina kertoo Savoian kreivistä, Amadeus seitsemännestä, joka menehtyi kaljuuntumishoitoon 31-vuotiaana vuonna 1391. Hän käytti lääkärinsä valmistamaa, erittäin tehokasta, hiuksia tuuhetuttavaa voidetta. Voide sisälsi hyvin myrkyllisiä ainesosia, jotka tappoivat potilaan.
Toinen outous keskiajalla olivat meikkaavat huijarit. Lepra oli tuolloin hyvin tavallinen tauti johtuen huonosta hygieniasta. Leprapotilaat elelivät yhteiskunnan ulkopuolella vailla mahdollisuutta työntekoon. Siksi heille ole annettu lupa kerjätä henkensä pitimiksi. Huijarit keksivät meikata itselleen lepran riuduttaman ihon ja hankkia helppoa rahaa kerjäämällä.
Kaikkina aikoina ihmiset ovat halunneet kaunistautua. Keskiajalle se oli kuitenkin varsin haasteellista. Kirkolla oli vankka kanta meikkaamiseen. Voisi kuvitella, että sitruunamehun levittäminen huulille värin lisäämiseksi olisi hyvin viaton tapa. Kirkon mielestä näin ei ollut. Punaiset huulet estivät pappien mukaan Jumalaa näkemästä ihmisen sielun syvyyksiin. Ja ankara rangaistus olisi ollut varma, jos ripsiin olisi osunut hieman nokea takasta tai vaikkapa punaa poskille.
Kaikesta ankarasta kontrollista huolimatta naiset silti meikkasivat. Hyvin huomaamaton meikki ilahdutti aviomiestä mutta piti silti Jumalan ja kirkonmiehet tyytyväisinä. Naiset oppivat taiteilemaan meikin ja meikkaamattomuuden välillä. Liian räikeä meikki oli keskiajalla myös noidan merkki. Silloin noidaksi tuomitseminen merkitsi naiselle kuolemaa. Hillitty meikki olikin tärkeä jokaisen naisen oppia tekemään.
Naiset kehittivät luonnollisia keinoja värjätä huuliaan. Kaikki kosmeettiset tuotteet piti itse valmistaa ja vieläpä hieman salassa. Kosmetiikan myyminen olisikin ollut pappien mielestä hyvin suuri synti.
Kasveista saaduilla väriaineilla huuliin sai hieman neutraalia väriä. Punajuuri sekä erilaiset marjat olivat suosittuja ainesosia huulten punaamiseen. Myös kasvi nimeltä värialkanna oli suosittu. Väriaineet sekoitettiin rasvoihin, joita löytyi keittiöstä.
Naiset kehittivät omia tapojaan muokata ulkonäköään. Sen sijaan että he olisivat korostaneet kulmiaan tai ripsiään, he nyppivät ne kokonaan pois. 1400-luvulla naisen otsan oli oltava korkea, munan muotoinen. Vanhoissa maalauksissa näkee juurikin näitä korkeaotsaisia naisia. Kasvojen tuli vaikuttaa ilmeettömiltä ja viattomilta kuin lapsen kasvot. Myös hiukset nostettiin pois kasvoilta kireäksi nutturaksi, joka peitettiin erilaisilla päähineillä.
Viattoman ulkonäön tavoitteluun kuului myös enkelimäisen vaaleat hiukset. Kovin monilla ei Keski- ja Etelä-Euroopassa luonnostaan ollut vaaleita hiuksia. Siksi hiusten vaalentaminen oli suosiossa. Vaalentamiseen käytettiin mustaa rikiä, hunajaa ja alunaa.
Vaaleahiuksiset halusivat usein tietysti kokeilla tummempia sävyjä. Tummentaminen olikin helpompi toteuttaa. Monet juuret ja pähkinät olivat käyttökelpoisia hiusväreinä. Myös peruukit ja hiuslisäkkeet olivat naisten suosiossa 1200-luvulla. Kirkko kuitenkin tyrmäsi hiuslisäkkeet täysin vakuuttamalla, että lisäkkeisiin saadut hiukset ovat jumalattomilta, nyt kiirastulessa kärsiviltä ihmisiltä leikattuja.
Kaikilla keskiajan naisilla oli tavoitteena kuulas, kalpea iho. Kaikki luomet ja syntymämerkit ja jopa pisamat olivat paholaisen merkkejä. Naisen oli päästävä niistä heti eroon. Kaikki voiteet ja muut linimentit, joiden väitettiin poistavan luomia, pisamia tai syntymämerkkejä olivat suosittuja. Voidevalikoimassa oli monia todella ällöttäviä sekoituksia. Osassa pisamia poistavista tinktuuroista käytettiin apuna myös noituutta. Piti mennä metsään täydenkuun aikaan ja ottaa maasta tietty juuri. Yksi vaihtoehdoista oli syödä hyvin epämiellyttävän makuisia ruokia pitkiä aikoja. Etikkaan keitetty kaurapuuro oli yksi yleinen pisamia poistava ruoka.
Kuulas ja kalpea iho saatiin aikaiseksi erityisillä tuotteilla, jotka kaikki olivat tappavia myrkkyjä. Tämä on ehdottomasti surullisin osa keskiaikaista kauneudenhoitoa. Valkoinen lyijy sekä erilaiset hapot olivat ihonvaalennusaineiden raaka-aineita. Monet sisälsivät myös elohopeaa ja arseenia.
Saadakseen paperinohuelta vaikuttavan ihon, naiset piirsivät musteella sinisiä viivoja kasvoilleen ikään kuin verisuoniksi. Tällaisia viivoja käyttivät pääasiassa ylhäisönaiset eli herttuattaret ja sen sellaiset. Ylhäisöä alettiin tästä syystä kutsumaan siniverisiksi.
Kirkon valta ulottui hyvin pitkälle. Ihmiset eivät saaneet riisua vaatteitaan kovinkaan usein häveliäisyyssyistä. Alastomuus oli hyvin häpeällistä. Siksi myös tavalliset kylvyt ja yleensä peseytyminen olivat hyvin harvinaista herkkua. Saattoi mennä jopa kuukausia, että nainen pääsi kunnolla peseytymään. Sama sääntö koski tietysti myös miehiä.
Likaisuuden aiheuttamien epämiellyttävien hajujen vuoksi hajuvedet olivat varsinkin naisten erityisessä suosiossa. Naiset valmistivat myös yrteistä koottuja tuoksupusseja. Suosittuja tuoksuja olivat tietysti ruusu ja kaikki aromaattiset yrtit kuten timjami, rosmariini, salvia ja mintut.
Keskiajan kauneudenhoito oli ankarista uskonnollisista syystä johtuen erityisen hankalaa ja jopa vaarallista. Kirkon valta alkoi kuitenkin pikkuhiljaa rakoilla. Myöhäiskeskiajalla sääntöjä saatettiin helpommin katsoa läpi sormien. Pitkään jatkunut kosmetiikan välttely aiheutti kuitenkin sen että vanhat kaunistautumistavat eivät siirtyneet sukupolvilta toisille. Onneksi tilanne ei ollut sama kaikkialla maailmassa. Kansainvälisen kaupankäynnin lisääntyessä kosmetiikkaa alkoi virtaamaan myös pimeää keskiaikaa eläville ihmisille. Uuden ajan kynnyksellä kosmetiikkaan tutustuminen aloitettiin Euroopassa melkein alusta. Uusi aika toi mukanaan paljon kaivattuja muutoksia kosmetiikan maailmaan. Siitä kerron sinulle seuraavalla kerralla.
Lue myös Kosmetiikan historian muut osat :
Kosmetiikan historiaa; muinaisten etruskit
Kosmetiikan historiaa; muinaiset sumerit ja egyptiläiset
Kosmetiikan historiaa; antiikin Kreikka
Kirjoitan omaan Helenatur blogiini kosmetiikan raaka-aineista ja valmistuksesta. Minua kiehtoo luonnollinen, myrkytön kosmetiikka. Haluan auttaa kosmetiikan valmistajia ja valmiin kosmetiikan ostajia valitsemaan iholleen ihon omaa toimintaa tukevia, turvallisia ja hellävaraisia ainesosia.
Kirjoitin myös aiheesta kirjan “Kotikosmetiikan raaka-aineet ja valmistus“
