Tämä artikkeli on vieraskynä kirjoitus, jonka on kirjoittanut Outi Lempa
Olet varmasti tutustunut kosmetiikkapakkauksissa oleviin INCI-listoihin. INCI tulee sanoista ”International Nomenclature of Cosmetic Ingredients” eli suomennettuna "Kosmeettisten ainesosien kansainvälinen nimikkeistö". INCI-lista on yhtä kuin tuotteen ainesosaluettelo. Se on pakollinen kaikissa EU:n alueella myytävissä kosmeettisissa tuotteissa. EU:n kosmetiikkasäädökset edellyttävät että varsinaisten ainesosien lisäksi INCI-listan loppuun on merkittävä tuotteessa olevat, erityisen allergisoivat yhdisteet. Kerron tässä artikkelissani hieman tarkemmin näistä allergeeneista, mitä ne ovat ja pitäisikö myös kotikosmetiikkaa valmistavan olla niistä huolissaan?
Kosmetiikassa käytetään tuhansia eri yhdisteitä. Kaikille niistä voi olla allerginen. Esimerkiksi tämän takia kosmetiikkapakkauksissa tulee aina olla INCI-lista eli täydellinen luettelo käytetyistä raaka-aineista. Jos tiedät olevasi allerginen jollekin kosmetiikan ainesosalle, sinun kannattaa aina tarkistaa INCI-listasta, sisältääkö kyseinen tuote sinulle haitallista ainetta.
Eniten allergisia reaktioita aiheuttava ryhmä on hajusteet. Hajusteet voi edelleen merkitä tuotteen INCI-listaan nimellä Aroma tai Parfum tai eteeriset öljyt omalla INCI-nimellään. Aroman tai parfumin ainesosia ei tarvitse eritellä vaikka Aroma ja parfum saattavat sisältää kymmeniä eri tuoksukomponentteja. Jos käytetyissä tuoksuissa ei ole mukana allergisoivia yhdisteitä, niitä ei tarvitse eritellä INCI-listaan.
Jos näissä tuoksukomponenteissa on kosmetiikkalainsäädännön nimeämiä yleisiä allergeeneja (26 allergeenin lista), on ne ilmoitettava INCI-listan lopussa erikseen. EU on määritellyt 26 kosmetiikassa esiintyvää hajustetta, jotka tutkimusten mukaan aiheuttavat eniten allergisia reaktioita. Nämä ainesosat ovat sellaisia, että niitä ei välttämättä pysty INCI-listasta löytämään INCI-nimen perusteella. Usein ne esiintyvät osana luonnollisia kasviyhdisteitä kuten eteerisiä öljyjä. Toki samoja yhdisteitä voi olla kosmetiikassa myös synteettisenä. Sekä luonnolliset yhdisteet että synteettiset yhdisteet aiheuttavat herkistymistä ja ne kaikki pitää ilmoittaa samalla tavoin.
Alla olevassa luettelossa ovat ne 26 allergisoivaa yhdistettä, jotka tulee ilmoittaa EU:n kosmetiikkalainsäädännön mukaan tuotteen INCI-listassa jos
Synteettisesti valmistettu tuoksukomponentti, jota esiintyy myös luonnossa. Alpha Isomethyl iononea käytetään mm. iiriksen ja orvokin tuoksujen luomiseen.
Synteettinen kukkaistuoksu joka viittaa jasmiiniin. Amyl Cinnamalia esiintyy jonkin verran myös luonnossa mutta kosmetiikassa käytetään pääosin synteettistä valmistetta.
Hyvin yleinen, synteettinen kukkaistuoksu. Amylcinnamyl alcoholia käytetään mm. Kölnin vedessä. Se on raikas, puhdas kukkaistuoksu joka on suosittu saippuoiden, hiustenhoitotuotteiden ja pesuaineiden tuoksuna.
Täysin synteettinen tuoksukomponentti. Anise alcoholia käytetään myös makuaineena.
Benzyl alcohol on luonnossa esiintyvä aine, jota valmistetaan myös synteettisesti. Benzyl alcohol on hyvin monikäyttöinen aine. Se on tuoksu, liuotin sekä säilöntäaine. Benzyl alcoholia käytetään erityisen paljon luonnonkosmetiikassa sen luonnollisen alkuperän vuoksi. Sitä löytyy monesta eteerisestä öljystä kuten jasmiinista, ylang ylangista ja hyasintista. Monet luonnonkosmetiikan säilöntäaineet sisältävät benzyl alcoholia. Sitä saattaa olla lisättynä myös kosmetiikan valmistukseen tarkoitettuihin kasviuutteisiin.
Benzyl benzoate on yleensä synteettisesti valmistettu kosmetiikan tuoksukomponentti ja liuotin. Sitä esiintyy myös luonnollisissa eteerisissä öljyissä kuten Perun balsamissa. Kasveista narsissit, neilikat ja hyasintit sisältävät luontaisesti Benzyl benzoatea. Benzyl benzoate on kukkien tuoksukomponetti, joka vaikuttaa voimakkaasti kukkien ja hyönteisten väliseen viestintään. Siksi sitä käytetään myös hyönteisten torjuntaan. Benzyl benzoate ei kuitenkaan ole myrkyllistä.
Benzyl cinnamate on tuoksukomponentti. jota esiintyy erityisesti Perun balsamissa ja Tolu balsamissa.
Benzyl salicylatea käytetään kosmetiikassa hajusteiden lisäaineena tai UV-valon absorboijana. Sitä esiintyy luonnossa hyvin useissa kasveissa. Benzyl salicylatea käytetään tuoksusekoituksissa, joissa tavoitellaan neilikan, jasmiinin tai orvokin tuoksuja. Benzyl salicylate on myös tuoksujen kiinnitysaine.
Butylphenyl methylpropional on kielletty EU:ssa 1.3.2022 alkaen sillä sen todettiin olevan yhteydessä hedelmättömyyteen (elänkoe rotilla). Se on hyvin yleinen ja pidetty synteettinen kukkaistuoksu. Nyt tätä kemikaalia ei pitäisi enää esiintyä missään EU alueella.
Cinnamal on tuttu tuoksu. Se antaa kanelille sen ominaisen hajun. Cinnamalia esiintyy kanelin kuoresta saatavassa eteerissä öljyssä. Se on noin 90% cinnamalia. Cinnamal aiheuttaa herkästi kosketusihottumaa.
Cinnamalia käytetään pääasiassa mausteena esimerkiksi jäätelöissä, purukumeissa, makeisissa ja juomissa.
Cinnamyl alcohol on synteettisesti valmistettu kemikaali, jota käytetään kosmetiikan tuoksuissa. Sitä esiinttyy luonnossa hyvin vähän. Sillä on hyvin selkeästi erottuva tuoksu, jota kuvaillaan makeaksi balsamiksi, mausteiseksi ja hyasinttimaiseksi.
Citral on erittäin yleinen, luonnollinen tuoksukomponentti, jota esiintyy hyvin monessa eteerisessä öljyssä. Petitgrain, sitruunaruoho, sitruunamelissa, sitruunaverbena, lime, sitruuna ja appelsiini sisältävät citralia. Citral antaa kasveille juuri sen raikkaan sitruunan tuoksun.
Citronellol esiintyy useissa suosituissa eteerisissä öljyissä kuten ruusussa, sitruunaruohossa ja geraniumissa. Näissä kasveissa citronellolin osuus on noin 50%. Citronellolia valmistetaan yleisesti synteettisesti, sillä kasveista uuttaminen on kallista. Synteettistä citronellolia esiintyy hyvin monissa kosmeettisissa tuotteissa.
Kumariini eli Coumarin on synteettisesti valmistettu tuoksuyhdiste, jota käytetään yhtenä keinotekoisen vanilja-aromin lähteenä. Kumariinia esiintyy luonnossa mm tonkapavuissa sekä kassiakanelissa. Kumariini on kohtalaisen myrkyllinen aine. Sen on todettu olevan maksa- ja munuaistoksinen rotille. Siksi se on myös arvioitu olevan haitallinen myös ihmisille. Suuria määriä kassiakanelia ei pitäisi ravinnoksi käyttää.
Eugenoli on neilikkaöljyn pääraaka-aine. Eugonolia tuotetaan tänäkin päivänä luonnollisesta neilikasta. Neilikkaöljy on puuduttava aine, jota käytetään hammaslääketieteessä. Kosmetiikassa neilikkaöljyä käytetään hajuvesiteollisuudessa. Eugenoli on haitallista maksalle. Hajuvesissä eugenoli on yksi ärsyttävimmistä ainesosista.
Tammisammaluute on luonnollinen yhdiste, jota käytetään tuoksuna sekä vahvistamaan kosmetiikan muita luontaisia tuoksuja. Tammisammaluute on allergeeni mutta ei myrkyllinen yhdiste. Sitä käytetään myös luontaislääkkeenä suolisto-ongelmiin.
Jäkäläuute valmistetaan Ranskassa puussa kasvavasta jäkälästä. Sitä käytetään kosmetiikassa tuoksukomponenttina luotaessa puumaisia tuoksuja. Jäkäläuute on ihoa herkistävä allergeeni mutta ei myrkyllinen.
Farnesol on hyvin yleinen ainesosa monessa eteerisessä öljyssä kuten sitronellassa, nerolissa, sitruunaruohossa, tuberoosissa, ruusussa, myskissä ja perun balsamissa. Farnesolilla on ihoa hoitavia ominaisuuksia. Hajuvesissä sitä käytetään korostamaan makeiden kukkien tuoksua. Farnesol on myös luontainen torjunta-aine punkeille. Sitä on käytetty myös savuketeollisuudessa makuaineena. Farnesol on ihoa herkistävä aine.
Geraniol on sitronellaöljyn pääkomponentti. Sitä esiintyy sitronellan lisäksi myös ruusun, palmarosan ja geraniumin eteerisissä öljyissä. Geraniolilla on ruusuinen tuoksu joka on hyvin haluttu hajuvesimaailmassa. Geraniol aiheuttaa ihon herkistymistä.
Hexyl cinnamalia esiintyy luontaisesti kamomillan eteerisessä öljyssä. Suurin osa hexyl cinnamalista valmistetaan kuitenkin synteettisesti. Se on hajuvesiteollisuuden raaka-aine. Hexyl cinnamal on todettu ihoa herkistäväksi.
Hydroksicitronellal on synteettinen tuoksu- ja makukomponentti. Sillä on todella monta nimeä, joten voi olla vaikea löytää sitä INCI-listasta. Tässä muutamia:
Hydroxycitronellal ei esiinny luonnonkosmetiikassa eikä sitä ole luonnollisissa eteerisissä öljyissä. Sen on todettu aiheuttavan ihon herkistymistä kuten punoitusta, paukamia ja kirvelyä.
Hydroxyisohexyl 3-cyclohexene carboxaldehyde on täysin synteettinen aine, jota pidetään erittäin selkeänä allergeenina. Sen toinen nimi on Layral. Hydroxyisohexyl 3-cyclohexene carboxaldehydea käytetään ainesosana synteettisissä tuoksuissa. Aine on sisällytetty yleisiin laboratorioiden allergiatesteihin.
Isoeugenol on luonnollinen, eteerisissä öljyissä esiintyvä tuoksuyhdiste. Esimerkiksi ylang ylang eteerisessä öljyssä on isoeugenolia. Isoeugenolia käytetään nestemäisen savun valmistukseen. Nestemäinen savu on makuyhdiste, jolla maustetaan elintarvikkeita savun makuisiksi. Jos et voi syödä savustettuja elintarvikkeita, voi olla että syy löytyy isoeugenolista. Isoeugenol on erityisen allergisoiva yhdiste.
Limonene on hyvin yleinen tuoksuyhdiste kasvikunnassa. Sitä esiintyy kosmetiikassa sekä synteettisenä että eteeristen öljyjen komponentteina. Limonenea löytyy pääasiassa sitruksista.
Elimistö metaboloi limoneenia ja poistaa limoneenin 24 tunnin kuluessa elimistöstä. Limoneeni on erittäin hyödyllinen iholle. Se tukee ihon terveyttä ja edistää ihon paranemista. Siksi sitä ei kannata vältellä, jos ei suoranaisesti ole limoneenille jo herkistynyt. Muista kuitenkin kohtuullinen annostus sitrusten eteerisiä öljyjä käyttäessäsi.
Linalool on erittäin yleinen tuoksukomponentti. Moni on jo ehtinyt allergisoitua linaloolille, sillä se on kovin yleinen tuoksuaine kaikissa teknokemian tuotteissa. Linalol rauhoittaa ihon tulehduksia. Se tuoksuu ihanalta. Monet suosituimmista eteerisistä öljyistä sisältävät linaloolia. Muista kuitenkin kohtuus silloin kun käytätä runsaasti linaloolia sisältäviä eteerisiä öljyjä.
Huomattavia määriä linaloolia sisältävät mm.
Methyl 2-octynoate on täysin synteettinen yhdiste jota käytetään kosmetiikan hajusteena. Tämän lisäksi yhdistettä löytyy biosideista, kiillotusaineista, vahoista, pesuaineista ja puhdistustuotteista. methyl 2-octynoate on allergeeni. Se voi aiheuttaa pitkäaikaisen ihoreaktion. Tämän lisäksi methyl 2-octynoate on hyvin haitallista vesistöille ja vesieliöille.
Kaikki edellä listatut ainesosat eivät välttämättä ole huonoja valintoja iholle. Vain jotkut meistä ovat allergisoituneet joillekin edellä luetelluista yhdisteistä. Silloin on syytä välttää kyseisen yhdisteen käyttöä. Jos et ole herkistynyt millekään, sinun ei tarvitse vältellä näitä 26 allergeenia.
Muista kuitenkin pitää annostus hyvin kohtuullisena.
Vaikka nämä aineet ovat allergisoivia, niissä on myös hyviä, ihoa hoitavia ominaisuuksia. Varsinkin luonnolliset eteeriset öljyt voivat olla hyvin terapeuttisia iholle. Eteeristen öljyjen tuoksuilla on suuri vaikutus myös mieleen. Ne tuovat rentoutusta, piristystä, iloa ja rakkautta. Niillä on aromaterapeuttisia vaikutuksia, jotka korostavat kosmetiikan ihoa hoitavaa vaikutusta. Eteeriset öljyt ovat erittäin vahvoja tiivisteitä, joita tulisi käyttää hyvin harkiten. Kohtuullisesti ja oikein käytettynä eteeriset öljyt voivat auttaa meitä pitämään ihostamme hyvää huolta.
Oletko sinä huomannut olevasi allerginen eteerisille öljyille?
Kirjoitan omaan Helenatur blogiini kosmetiikan raaka-aineista ja valmistuksesta. Minua kiehtoo luonnollinen, myrkytön kosmetiikka. Haluan auttaa kosmetiikan valmistajia ja valmiin kosmetiikan ostajia valitsemaan iholleen ihon omaa toimintaa tukevia, turvallisia ja hellävaraisia ainesosia.
Kirjoitin myös aiheesta kirjan "Kotikosmetiikan raaka-aineet ja valmistus"www.helenatur.com